Avajaisnäytelmän avoimet harjoitukset torstaina

Ma 23.1.2017 klo 08:40

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -avajaisnäytelmän avoimet harjoitukset pidetään torstaina 26. tammikuuta kello 12-13 Teatteri Imatrassa. Tilaisuudessa voi seurata harjoituksia, teatterinjohtaja-ohjaaja Timo Rissanen kertoo näytelmästä ja katsojilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on Jonas Jonassonin kirjoittamaan menestysromaaniin perustuva veijarikomedia. Näytelmä kertoo satavuotiaasta dynamiittiasiantuntija Allan Karlssonista, joka joutuu pitkän ja vaiherikkaan elämän jälkeen vanhainkotiin. Vanhainkodissa valmistellaan Allanin satavuotisjuhlia joista hän vähät välittää. Allan karkaa ikkunasta ja kohtaa karkumatkallaan joukon kummallisia sattumuksia, muun muassa norsun, rikolliskoplan, murhaajan ja rahaa täynnä olevan laukun. Karkulaisen jäljillä ovat niin media kuin poliisitkin.
Tarinan aikana selviää, että Allan on päässyt tutustumaan vuosisatansa vaikuttajiin laajalla skaalalla, ja ollut mukana yhdessä jos toisessa merkittävässä tapahtumassa.   

Näytelmän ensi-iltoja ja Imatran uuden teatteritalon avajaisensi-iltoja vietetään 10. ja 11. helmikuuta 2017 ja viimeinen esitys nähdään 22. huhtikuuta. Esityksiä on yhteensä 39 ja näistä 67% on jo myyty tai varattu.
Näytelmä esitetään Imatralla Suomen ammattiteattereiden kantaesityksenä.

Lisätietoja näytelmästä tästä.

Lisätietoja:
Timo Rissanen
teatterinjohtaja
p. 020 617 6645