Teatteri Imatra

Vuoksenlaaksossa on tehty teatteria yli sata vuotta. Teatteritoiminta on alkanut jo vuonna 1903 ja teatteri on kulkenut mielenkiintoisten vaiheiden kautta nykypäivään ja nykyiseen muotoonsa. Vuodesta 1984 alkaen teatteri toimi kaupunginteatterina, aina vuoteen 1998 saakka. Tuolloin teatterin hallintopohja muuttui yhdistyspohjaiseksi, ja teatteri toimi Vuoksenlaakson teatteriyhdistyksen alaisuudessa.

 

 

Vuoden 2007 alusta teatteri palasi jälleen kaupunginteatteriksi. Teatterinjohtajana muutoksen aikana toimi Antti Vartiala, joka jatkoi tehtävässään yhdistymisen jälkeenkin. Teatteri Imatrassa työskentelee kuusi vakinaista näyttelijää, ääni- ja valosuunnittelija, puvustaja, kaksi lavastemiestä ja toimistohenkilökuntaa. Vierailevia taiteilijoita työskentelee lähes joka produktiossa.

 

 

Teatteri Imatra on panostanut viime vuosina kesäteatteriin ja Imatran kulttuurikeskuksessa esitettyihin suurproduktoihin. Kesäteatterissa Valtionhotellin Kruununpuistossa on nähty mm. Olavi Virran elämään pohjautuva Tähti ja meripoika, Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan romaaneihin perustuva Kruununpuisto ja Vuoksen helmi, sekä kesällä 2010 Säkkijärven polkka - kertomus Vili Vesterisestä ja Dallapé-orkesterista. Kesällä 2011 nähtiin Kaiken takana on nainen.

 

 

Imatran kulttuurikeskuksen Karelia-salissa esitettiin vuonna 2008 The Sound of Music, jonka päärooleissa vierailivat Arja Koriseva ja Kai Hyttinen. Kevättalvella 2009 lavan valtasi uusi, kotimainen tangomusikaali Rakkauden rikkaus, jota tähditti tangokuningas Saska Helmikallio ja vuoden 2010 Yön ruhtinas -operettimusikaalissa vierailivat kansainväliset oopperatähdet Laura Pyrrö ja Raimo Sirkiä. Seuraavana vuonna vuorossa oli Timo Rissasen ohjaama Nine-musikaali, jota tähditti mm. Sinikka Sokka, Leena Rousti ja Satu Silvo.

 

 

Varsinaisen teatteritalon näyttämöllä Kallenkujalla on viime vuosina nähty mm. Populaarimusiikkia Vittulajänkältä, musiikkinäytelmä Tähdet, tähdet sekä Reko Lundanin kirjoittama menestysnäytelmä Aina joku eksyy. Jatkoa Saku Heinosen käsikirjoittamille ja ohjaamille musiikkinäytelmille olivat Elvis ja Ollaan ihmisiksi - tarina Juice Leskisestä. Ollaan ihmisiksi keräsi täydet katsomot syksyllä 2011.

 

 

Teatteri Imatra on viime vuosina vahvistanut paikkaansa Suomen teatterikartalla, ja kerännyt pienen kaupungin mittapuussa hienoja katsojamääriä. Vuonna 2011 tehtiin kaikkien aikojen katsojaennätys, kun teatterissa vieraili yli 36 400 katsojaa.


Vuonna 2012 kesällä Teatteri Imatran johtajaksi valittiin Timo Rissanen, joka on monipuolinen teatterialan ammattilainen. Hänet tullaan näkemään niin näyttämöllä kuin ohjaajanakin Teatteri Imatran lavalla jo syksyllä 2012.

 

 

Teatteri Imatra on Sinua varten!

 

Valid XHTML 1.0 Strict

Valid CSS!