Olet täällä

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Uuden teatteritalon avajaisnäytelmänä veijarikomedia 

Näytelmä kertoo satavuotiaasta dynamiittiasiantuntija Allan Karlssonista, joka joutuu pitkän ja vaiherikkaan elämän jälkeen vanhainkotiin. Vanhainkodissa valmistellaan Allanin satavuotisjuhlia joista hän vähät välittää. Allan karkaa ikkunasta ja kohtaa karkumatkallaan joukon kummallisia sattumuksia, muun muassa norsun, rikolliskoplan, murhaajan ja rahaa täynnä olevan laukun. Karkulaisen jäljillä ovat niin media kuin poliisitkin.

Tarinan aikana selviää, että Allan on päässyt tutustumaan vuosisatansa vaikuttajiin laajalla skaalalla, ja ollut mukana yhdessä jos toisessa merkittävässä tapahtumassa.   

Allanin roolissa nähdään helsinkiläinen freelancenäyttelijä Lasse Karkjärvi, joka on esiintynyt useissa teattereissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Teatteri Imatrassa hän vieraili Yön Ruhtinas -operetissa keväällä 2010. Näytelmän Imatralle ohjaa teatterinjohtaja Timo Rissanen

Todellinen menestysromaani

Näytelmä perustuu ruotsalaisen Jonas Jonassonin menestysromaaniin Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann, joka oli 2010 Ruotsin myydyin romaani. Kirja on käännetty 43:lle eri kielelle ja siihen perustuvaa elokuvaa on näytetty 40:ssä eri maassa. Elokuva on voittanut useita alan palkintoja.

Imatran uuden teatteritalon avajaisensi-iltoja vietetään 10. ja 11. helmikuuta 2017 ja viimeinen esitys nähdään 22. huhtikuuta.
Näytelmä esitetään Imatralla Suomen ammattiteattereiden kantaesityksenä. 

 

Esityksen kesto n. 2h 40min. sisältäen väliajan.

#Satavuotias

Kuvat Ari Nakari